Follow us on Facebook!
Follow us on Twitter!
Follow us on Youtube!


Euroopan myeloomapotilaiden järjestö (MPE) on vastaanottanut jäseniltään, myelooma- ja AL-amyloidoosipotilailta kysymyksiä siitä, miten COVID-19 (koronavirus) vaikuttaa hoitoihin.

Vastatakseen näihin kysymyksiin ja ymmärtääkseen tilannetta Euroopan eri maissa MPE on puhunut asiantuntijoiden kanssa ja tarkastellut kansallisia hoito-ohjeita. Alla on lista kysymyksiä ja vastauksia (Q&A) siitä, miten COVID-19 vaikuttaa hoitoon, sairaalakäynteihin ja kliinisiin tutkimuksiin.

Jos sinulla on lisäkysymyksiä tai kommentteja, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen info@mpeurope.org.

Huom.: On erittäin tärkeää, että potilaat puhuvat lääkärinsä, hoitajansa tai terveydenhuollon ammattilaisen kanssa asioista, jotka liittyvät heidän hoitoonsa. Potilaiden tulee jatkaa sairaalassa käyntejä ja vastaanottaa tavanomaista hoitoa, ellei lääkäri, hoitaja tai terveydenhuollon ammattilainen toisin määrää.

 

HOITOON LIITTYVÄT KYSYMYKSET

Vaikuttaako COVID-19 -epidemia myelooman ja AL-amyloidoosin hoitoon?

Myelooma- ja AL-amyloidoosipotilaiden tulisi valmistautua muutoksiin hoidoissa COVID-19-epidemian aikana.

Potilailla on suurempi riski saada COVID-19, koska myelooma ja AL-amyloidoosi ja niiden hoidot heikentävät immuunijärjestelmän kykyä torjua infektioita. Tästä syystä on suositeltavaa, että myelooma- ja AL-amyloidoosipotilaat pysyisivät kotonaan välttyäkseen COVID-19-tartunnalta.

Lääkärit harkitsevat sairaalahoitoa saavien potilaiden riskit ja hyödyt hoidon saamiseksi. Yhteistyössä potilaiden kanssa he arvioivat, voidaanko hoidossa tehdä muutoksia sairaalakäyntien vähentämiseksi.

Potilaiden tulee keskustella lääkärinsä, hoitajansa tai muun terveydenhuollon ammattilaisen kanssa siitä, onko tilanteella vaikutusta heidän hoitoonsa.

 

Kuinka tilanne vaikuttaa myelooma- ja AL-amyloidoosipotilaiden hoitoon?

Neuvot potilaiden hoidon muutoksista vaihtelevat ja riippuvat jokaisen potilaan henkilökohtaisesta tilanteesta. Neuvot voivat myös riippua asuinmaan olosuhteista, kuten COVID-19-potilaiden lukumäärästä, tehohoitoyksiköiden kapasiteetista, vaihtoehtoisten hoitomuotojen saatavuudesta ja kansallisista ohjeista. Joidenkin potilaiden kohdalla hoito jatkuu normaalina. Toisille potilaille voidaan kuitenkin suositella hoidon muutoksia, kuten:

  • Hoitokertojen tiheyden vähentäminen, jos on näyttöä siitä, että tämä on suotavaa (ts. hoidon saanti harvemmin).
  • Siirtyminen suun kautta annosteltavaan hoitoon (esim. kotona otettavat lääkkeet).
  • Ihonalaisten injektioiden käyttö kotona, jos se on terveydenhuollon avulla mahdollista.
  • Tiettyjen toimenpiteiden, kuten autologisen kantasolujensiirron, siirtäminen myöhempään ajankohtaan, jos se on kliinisesti tarkoituksenmukaista.
  • Kliiniseen tutkimukseen osallistumisen muuttaminen tai lykkääminen.
  • Tietyn annostuksen pienentäminen (esim. steroidiannoksen pienentäminen immuunijärjestelmän heikentymisen estämiseksi).
  • Koko hoidon lopettaminen, kun se on kliinisesti tarkoituksenmukaista (esim. jos on saavutettu remissio).

Päätökset muutoksista hoidoissa tulee tehdä potilaan, lääkärin ja terveydenhuollon ammattilaisten välisissä keskusteluissa. Päätökset perustuvat kliiniseen näyttöön ja arviointiin.

Potilaiden tulee puhua suoraan lääkärilleen, hoitajalleen tai terveydenhuollon ammattilaisille, jos heillä on kysyttävää tai he ovat huolestuneita hoidon muutoksista.

 

Mitkä ovat COVID-19 -epidemian vaikutukset autologisiin kantasolusiirtoihin?

COVID-19-epidemian aikana potilaille suunniteltua autologista kantasolusiirtoa (ASCT) voidaan lykätä sopivampaan ajankohtaan.

Suuriannoksinen hoito (yleensä korkea-annos melfalaani) ja itse ASCT heikentävät immuunijärjestelmää ja voivat tehdä myelooma- ja AL-amyloidoosipotilaista alttiimpia infektioille kuten COVID-19. ASCT-potilaiden on myös syytä käydä säännöllisesti sairaalassa seurannassa, mikä lisää COVID-19-tartunnan riskiä sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta.

Päätös siitä, jatketaanko ASCT-hoitoa tänä aikana, voidaan tehdä vain potilaan ja lääkärin kesken. Tämän päätöksen tulee perustua tiettyihin tekijöihin, kuten:

  • Riski myelooman etenemisestä, jos potilas ei saa ASCT-hoitoa.
  • Sairaalan kyky eristää tehokkaasti ASCT-potilaat.
  • Sairaalan tehohoitoyksikön kapasiteetti.
  • COVID-19 tilanne alueella ja maassa, jossa sairaala sijaitsee.

Kuten kaikissa COVID-19-epidemian aikana tehdyissä hoitopäätöksissä, ASCT-potilaiden hyötyjen ja riskien on oltava tasapainossa. Useimmissa Euroopan maissa ASCT kantasolusiirto tehdään vain silloin, kun sitä pidetään parhaana ja sopivimpana ratkaisuna potilaalle.

Jos potilailla on ASCT:n liittyviä kysymyksiä tai huolia, tulee heidän keskustella lääkärinsä, hoitajansa tai terveydenhuollon henkilökunnan kanssa.

 

Jos autologiset kantasolusiirrot viivästyvät, mitä vaihtoehtoista hoitoa potilaat voivat saada?

Jos myelooma- tai AL-amyloidoosipotilaan autologista kantasolusiirtoa (ASCT) lykätään, tulee lääkärin keskustella potilaan kanssa vaihtoehtoisesta hoitomenetelmästä. Useimmissa tapauksissa lääkäri lisää potilaan ennnen ASCT kantasolusiirtoa saaman induktiohoidon syklien määrää.

Induktiohoito koostuu eri hoitojen yhdistelmästä. Yleensä se sisältää kemoterapiaa, uutta lääkeainetta ja steroidin. Hoidon päämääränä on remissio ennen ASCT kantasolusiirtoa.

Normaalitilanteessa kantasolusiirtopotilaat käyvät läpi tietyn määrän induktiohoitojaksoja ja siirtyvät sitten ASCT-hoitoon. COVID-19 tilanteen takia lääkärit voivat kuitenkin lisätä hoitosyklien määrää. Tavoitteena on ylläpitää potilaan induktiohoidon sietokykyä, jotta ASCT voidaan siirtää myöhempään ajankohtaan. Vaihtoehtoisesti joissakin sairaaloissa lääkärit voivat pitää saman määrän syklejä kuin tavallisesti, mutta pienentää hoidossa saatavaa annosta – joko samalla kahden-kolmen lääkkeen kombinaatiolla tai lenalidomidihoidolla.

Nykyisessä myeloomahoidossa potilaat voivat saavuttaa erittäin hyviä ja kestäviä hoitovasteita, joten kantasolusiirtoa on mahdollista viivästyttää turvallisesti. Lisäksi on tieteellistä näyttöä siitä, että potilaan hoidon tulokset eivät huonone, vaikka kantasolusiirtoa lykätään.

 

Entä jos potilas ei saavuta hyvää hoitovastetta induktiohoidossa?

Kuten myeloomahoidossa yleensäkin, lääkärit seuraavat jatkuvasti potilaan reaktioita induktiohoitoon ja muuttavat hoitomenetelmää, jos potilas ei reagoi hyvin. Tämä voi tarkoittaa siirtymistä vaihtoehtoiseen hoitomenetelmään tai ylimääräisten hoitosyklien lisäämistä.

 

Mitä vaikutuksia COVID-19 -epidemialla on suonensisäisiin ja ihonalaisiin hoitoihin?

Nykyisen COVID-19-epidemian aikana lääkärit tarkistavat potilaiden hoitosuunnitelman tapauskohtaisesti. Hoidon arviointi olisi tehtävä yhdessä potilaan kanssa, ja siihen on sisällytettävä arvio siitä, onko potilaan tarpeen jatkaa sairaalahoitoa saadakseen ihonalaista (infuusio ihon alle) tai suonensisäistä (infuusio suoneen) hoitoa.

Jos potilas saa parhaillaan suonensisäistä tai ihonalaista hoitoa ja sen tulos on hyvä tai se on ainoa käytettävissä oleva vaihtoehto, jatkaa hän hoidon saantia ja häntä pyydetään käymään sairaalassa normaalisti.

Joissain tapauksissa annoksen tai hoidon muuttamista voidaan pitää tarkoituksenmukaisena toimintatapana. Tämän tulee perustua kliiniseen näyttöön, ja se tulisi selittää potilaalle perusteellisesti.

MPE:n vastaanottamia esimerkkejä eurooppalaisista sairaaloista:

  • Karfiltsomibihoidon vähennys kahdesti viikossa kerran viikossa tapahtuvaksi kliinisten tutkimusten perusteella.
  • Bortezomibin (Velcade®) hoito kotona, kun se on turvallista, mahdollista ja tarkoituksenmukaista.
  • Daratumumabi-infuusioiden hoitokertojen harventaminen pitkän puoliintumisajan vuoksi.
  • Ihonalaisten proteasomin estäjien (kuten bortetsomibi ja karfiltsomibi) korvaaminen suun kautta otettavalla proteasomin estäjällä, itsatsomibi (Ninlaro®).

Potilaan reagoinnin mukaisesti saattaa myös olla tarkoituksenmukainen lopettaa hoito, jos hyvä ja kestävä hoitovaste on saavutettu.

On tärkeää kuunnella potilasta aina, kun hoitoon aiotaan tehdä muutoksia. Jos potilas on huolestunut hoidostaan, tulee hänen puhua suoraan lääkärinsä, hoitajansa tai terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. On tärkeää, että potilas jatkaa sairaalakäyntejä ja myeloomahoitoa normaalisti, ellei lääkäri, sairaanhoitaja tai terveydenhuollon ammattilainen toisin määrää.

 

Mitä tapahtuu, jos potilas on aloittamassa uuden suonensisäisen tai ihonalaisen hoidon?

Jos potilas on aloittamassa uuden suonensisäisen tai ihonalaisen hoidon, myeloomaan ja/tai AL-amyloidoosiin erikoistunut lääkäri todennäköisesti arvioi, onko hoito potilaalle sopiva COVID-19-epidemian aikana.

Monet potilaat jatkavat hoitoaan suunnitellusti, jos sitä pidetään parhaana vaihtoehtona.

Jotkut potilaat voivat kuitenkin siirtyä suun kautta otettavaan hoitoon, jota he voivat tehdä kotona. Myeloomaan ja AL-amyloidoosiin on olemassa turvallisia, tehokkaita ja rutiininomaisesti käytettyjä suun kautta annosteltavia hoitoja, kuten pomalidomidi (Imnovid®), lenalidomidi (Revlimid®) ja itsatsomibi (Ninlaro®).

 

Mitä jos suun kautta otettavaa hoitoa ei ole saatavilla kotimaassani?

Joidenkin lääkkeiden saatavuus ja käyttötavat riippuvat kansallisista terveysjärjestelmistä.

Joissakin maissa, kuten Espanjassa, terveydenhuoltojärjestelmä ei tällä hetkellä korvaa suun kautta otettavaa proteasomien estäjää iksatsomibia.

Nämä rajoitukset voivat vaikeuttaa tiettyjen suun kautta otettavien lääkehoitojen saatavuutta tänä aikana.

Kansalliset terveydenhuoltojärjestelmät, kansaneläkelaitokset ja lääkärit pyrkivät vastaamaan lääkkeiden saatavuuden haasteisiin näinä poikkeuksellisina aikoina. Seuraa saatavilla olevia ohjeita ja ota yhteys lääkäriisi, jos sinulla on lisäkysymyksiä tai huolia.

MPE tekee myös yhteistyötä eri maiden lääkeyhtiöiden, lääkäreiden ja jäseniensä kanssa saadakseen paremman ymmärryksen tilanteesta Euroopassa sekä löytääkseen ja keskustellakseen ratkaisuista näihin haasteisiin.

 

Miten nykyinen tilanne vaikuttaa steroidilääkitykseen?

Deksametasonilla ja prednisolonilla on immunosuppressiivisia vaikutuksia, mikä vähentää immuunijärjestelmän kykyä torjua infektioita. Myelooma- ja AL-amyloidoosipotilailla, jotka ovat jo alttiimpia infektioille, tämä voi edelleen vähentää heidän kykyään torjua COVID-19: tä.

Monet myelooma- ja AL-amyloidoosipotilaat käyttävät tällä hetkellä deksametasonia tai prednisolonia osana hoitoaan joko yhdessä muiden lääkkeiden kanssa tai suuriannoksisena hoitona. Lääkärit tarkistavat potilaan saaman steroidilääkityksen annoksen osana hoitoa ja päättävät, onko aiheellista pienentää annosta vai lopettaa se kokonaan.

Eurooppalaisessa kliinisessä hoidossa tehdään usein muutoksia annoksissa, ottaen huomioon vaikutukset, joita niillä voi olla potilaan elämänlaatuun (esim. mielialan vaihtelut, unettomuus). Lääkäreiden kokemukset tästä hoidosta opastavat heitä tehdessään päätöksiä potilaiden hoidosta.

 

Miten COVID-19 -epidemia vaikuttaa bisfosfonaattihoitooni?

Monet myeloomapotilaat saavat bisfosfonaatteja (esim. luun hajoamista estävät lääkkeet) luusairauden hoitoon. Suonensisäinen bisfosfonaatti, tsoledronihappo, on tavanomainen bisfosfonaattihoidon muoto monissa Euroopan maissa – etenkin juuri diagnosoiduille potilaille. Joissakin sairaaloissa voidaan käyttää suonensisäistä bisfosfonaatti-pamidronaattia.

Potilaille, jotka tarvitsevat bisfosfonaattihoitoa, voidaan tarjota suun kautta annosteltavaa bisfosfonaatti natriumklodronaattia vaihtoehtona suonensisäisille bisfosfonaateille tänä aikana. Lääkäri voi myös harventaa suonensisäisen bisfosfonaatin annostusten jaksotusta, esimerkiksi tsoledronihappoa voidaan antaa kolmen kuukauden välein.

Jos potilas saa hoitoa tsoledronihapolla ja hoito on jo jatkunut pitkään, bisfosfonaattihoito voidaan lopettaa COVID-19-epidemian aikana, jos luusairaus on hallinnassa.

 

SAIRAALAKÄYNNIT

Miten COVID-19 -epidemia vaikuttaa sairaalan avohoidossa tarvittaviin sairaalakäynteihin?

Monet myelooman ja AL-amyloidoosin hoitokeskukset Euroopassa tekevät potilaskohtaisia arvioita siitä, ovatko avohoidon sairaalakäynnit (esimerkiksi sairauksien seuranta, verikokeet ja hoito) välttämättömiä.

Useimmissa sairaaloissa lääkäri, sairaanhoitaja tai terveydenhuollon ammattilainen soittaa potilaalle kuluvan ajanjakson hoitosuunnitelman tekoa varten.

Potilaille, joilla on alhaisen riskin myelooma ja taudin esiaste, monoklonaalinen gammopatia, on todennäköistä, että kaikki tulevat tapaamiset siirretään myöhempään ajankohtaan, kun sosiaalisen etäisyyden rajoituksia on lievennetty. Tätä voidaan soveltaa myös silloin, kun potilas on ollut remissiossa pitkään eikä hänellä ole oireita.

Jotkut sairaalakäynnit saattavat olla välttämättömiä, mutta terveydenhuollon henkilökunta pyrkii vähentämään sairaalaan tulemisen tarvetta mahdollisuuksien mukaan. Monet sairaalat ovat siirtymässä etähoitoon, missä tapaamiset ja keskustelu verikokeen tuloksista tapahtuvat tarvittaessa puhelimitse tai videopuhelun avulla. Myeloomaa ja AL-amyloidoosia varten määrättävät reseptilääkkeet voidaan toimittaa postitse potilaille, jotta niitä ei tarvitse hakea apteekista. Joissakin tapauksissa hoitajat voivat kerätä tarvittavat lääkkeet sairaalaapteekista, jotta potilaiden ei tarvitse käydä sairaalassa.

Potilaiden tulee puhua terveydenhuollon henkilökunnan kanssa ymmärtääkseen tarkalleen, mikä vaikutus nykyisellä tilanteella on sairaalakäynteihin.

 

KLIINISET TUTKIMUKSET

Miten nykyinen tilanne vaikuttaa kliinisiin tutkimuksiin?

Kliiniset tutkimukset edellyttävät potilaiden käyntiä usein sairaalassa hoidossa ja seurannassa. Jotkut kliiniset tutkimukset voivat sisältää myös melko intensiivisiä toimenpiteitä, kuten CAR-T-soluhoito, joka vaatii tehohoitoyksikön valvonnan mahdollisten neurotoksisten sivuvaikutuksien takia (esim. sytokiininvapautusoireyhtymä). Tästä syystä nykytilanne voi vaikuttaa potilaiden osallistumiseen ja rekrytointiin kliinisiin tutkimuksiin.

MPE pyrkii saamaan kuvan siitä, miten COVID-19 epidemia vaikuttaa sekä lääketeollisuuden tekemiin että akateemisiin mielooman ja AL-amyloidoosin kliinisiin tutkimuksiin. Vaikka tilanne voi vaihdella, tällä hetkellä tiedetään seuraavat vaikutukset:

  • Monissa sairaaloissa on lopetettu uusien potilaiden rekrytointi myelooman ja AL-amyloidoosin kliinisiin tutkimuksiin. Lääkärit seuraavat jo valittujen potilaiden osallistumista tapauskohtaisesti, ja keskustelevat osallistumisesta potilaiden kanssa.
  • Joitakin kliinisiä tutkimuksia siirretään myöhäisempään ajankohtaan, eikä niihin enää rekrytoida uusia potilaita tänä aikana. Joissakin sairaaloissa on keskeytetty monet kliiniset CAR-T- ja vaiheen I tutkimukset (esimerkiksi kun hoito on kokeellista ja vaatii laajaa seurantaa).
  • Joitain kliinisiä tutkimuksia on muokattu potilaiden sairaalassa käyntien määrän vähemtämiseksi. Tämä on mahdollista esimerkiksi silloin, kun tutkimukseen sisältyy jo laajassa käytössä olevia myelooman tai AL-amyloidoosin hoitoja koska lääkäreiden ei tarvitse valvoa kokeen turvallisuutta samalla tavalla kuin kokeellisimmissa hoidoissa.
  • Lääkärit ja tutkimuskoordinaattorit käyvät keskusteluja siitä, kuinka tutkimuksiin liittyvää seurantaa ja tapaamisia voitaisiin parhaiten tarjota etäyhteyksillä (esim. puhelimitse).

Jos potilas on jo ilmoitettu kliiniseen tutkimukseen ja tilanteella on vaikutusta potilaan hoitoon, lääkäri ilmoittaa siitä hänelle ja sopivasta hoidosta keskustellaan. Lisäksi voidaan käydä keskusteluja vaihtoehtoisista hoitomenetelmistä, joiden avulla voitaisiin vähentää sairaalassa käyntejä tai saada hoitoa kotona.

Jos kliininen tutkimus on potilaalle ainoa käytettävissä oleva vaihtoehto, lääkärit ja tutkijat pyrkivät varmistamaan, että potilas saa edelleen hoitoa ja osallistuu tutkimukseen. MPE on myös tietoinen myeloomassa käytettävien uusien lääkkeiden käytön erityisohjelmista, joita käytetään joissain maissa niiden potilaiden hoitoon pääsyn auttamiseksi, joilla ei ole pääsyä kliiniseen tutkimukseen.

 

KIITOS

Euroopan myeloomapotilaiden järjestö haluaa kiittää lääkäreiltä, jotka ovat antaneet tietoja COVID-19-tilanteesta ja sen vaikutuksista myelooman ja AL-amyloidoosin hoitoon.

Kiitos arvokkaasta panoksesta:

  • Professori Heinz Ludwig, sisätautien ja hemato-onkologian professori ja Wilhelmisen syöpätutkimusinstituutin lääketieteellisen laitoksen I onkologian ja hematologian keskuksen johtaja, Wilhelminenspital, Wien, Itävalta.
  • Anna Sureda, Katalonian onkologiainstituutin hematologian johtaja, Barcelona, Espanja.
  • Professori Mohamad Mohty, hematologian professori ja hematologian ja soluterapian osaston johtaja, Pierre & Marie Curie -yliopiston Saint-Antoine-sairaala, Pariisi, Ranska.
  • Michel Delforge, lääketieteen professori, Leuvenin katolisen yliopiston hematologian laitos, Belgia.
  • Charlotte Pawlyn, syöpätutkimusinstituutti, Lontoo, Iso-Britannia.
  • Professori Hermann Einsele, sisätautien professori, entinen Saksan Würzburgin yliopistollisen sairaalan sisätautien II osaston johtaja.